Hyppää sisältöön
Sopimuksen piiriin kuuluu Jamkissa kolme eri kampusta Jyväskylässä (kuva: Jamk).
  • Tiedotteet
-

4 heinäkuun 2022 6:30

Jyväskylän Apollo valitsi Aren kiinteistöpalvelukumppanikseen

Are ja Jyväskylän Apollo Oy solmivat toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen kiinteistöpalveluista. Sopimus kattaa kuuden kiinteistön ylläpitopalvelut kiinteistönhoidosta ulkoaluehoitoon, sekä taloteknisiä vuosihuoltoja. Lisäksi Are jatkaa paloilmoitin-, savunpoisto- ja turvavalojen huoltokumppanina. Sopimus astuu voimaan 1.9.2022.

Kiinteistöjen ylläpidon kilpailutti niitä hallinnoiva Newsec, jonka kanssa Are on tehnyt pitkään menestyksekästä yhteistyötä Jyväskylässä.

– Tämä on hieno esimerkki pitkästä ja avoimesta yhteistyöstä, jossa yhteisillä tavoitteilla olemme saavuttaneet molemminpuolisen luottamuksen, sekä asiakaskiinteistöidemme käyttäjille korkean laatutason. Tavoitteena on jatkaa pitkäkantoista yhteistyötä ja kehittää ylläpitopalveluita läpi sopimuskauden, lupaa Aren asiakkuuspäällikkö Toni Laukkanen.

Kuuden kiinteistön bruttoala on yhteensä noin 55 000 m². Sopimuksen piiriin kuuluu Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Dynamo, Musiikkikampus sekä Ristonmaan, Seppälän ja Vaajakosken paloasemat.

– Are valikoitui kumppaniksi vahvan teknisen osaamisen ja luotettavuuden ansiosta. Oppilaitoksissa on paljon käyttäjiä, joten olosuhteiden ylläpito on toiminnan keskiössä. Paloasemakiinteistöissä tekniikan pitää puolestaan toimia häiriöttömästi 24/7, kertoo Newsecin kiinteistöpäällikkö Henrik Österlund.