- Uutiset
20 huhtikuun 2022 11:30
Aren vuosikatsaus 2021 on julkaistu: Autamme asiakkaitamme saavuttamaan ilmastotavoitteensa
Aren vuosikertomus vuodelta 2021 on julkaistu. Julkaisu pitää sisällään myös yhtiön kestävän kehityksen raportin, jossa kerromme vastuullisuustavoitteistamme ja millaisia toimenpiteitä teemme edistääksemme kestävää kehitystä.
Vuosi 2021 oli Arelle kaksijakoinen. Palvelut kehittyivät positiivisesti, mutta projektiliiketoiminnassa koettiin vastoinkäymisiä ja tulos laski edellisestä vuodesta. Tahtotila positiiviseen muutokseen on kuitenkin vahva, ja Aressa luotiin perusta toimintamallin uudistustyölle, joka jatkuu tänä vuonna.
Lanseerasimme vuoden aikana uuden strategiamme. Visionamme on rakentaa ja ylläpitää kestävää yhteiskuntaa. Jokainen arelainen vaikuttaa omassa työssään vastuulliseen yhteiskuntaan ja edesauttaa asiakkaitamme saavuttamaan heidän ilmastotavoitteensa kiinteistön koko elinkaaren ajan. Osana kestävän kehityksen edistämistä liityimme mukaan YK:n Global Compact -aloitteeseen, joka ohjaa kaikkea toimintaamme ja edellyttää jatkuvaa sitoutumista meiltä. Lisäksi rakensimme kestävän kehityksen ohjelman ja käynnistimme uuden konsernitasoisen toiminnanohjausjärjestelmän määrittelytyön.
Haluamme kiittää henkilöstöämme, asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja omistajiamme vuodesta 2021. Yhdessä meillä on merkittävä tehtävä kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamisessa ja sitä kautta ilmastotyössä.
Tutustu sähköiseen vuosikatsaukseemme täällä.