Hyppää sisältöön
  • Uutiset
-

12 syyskuun 2023 5:00

Antti Viitanen aloitti ARE:n yksikönjohtajana

Antti Viitanen aloitti 28.8.2023 ARE:lla projektiliiketoiminnan Hämeen yksikönjohtajana. Antti toimii tehtävässään Tampereella.

Antilla on vahva tausta hankekehityksen ja suunnittelun johtamisesta. Hän raportoi uudessa tehtävässään projektien liiketoimintajohtaja Anne Piipariselle.

”Antti tuntee talotekniikka-alan erinomaisesti ja hänellä on laajaa osaamista erilaisista yhteistyömalleista sekä urakkamuodoista. Olemme iloisia saadessamme Antin joukkoomme, ja vauhdittamaan Tampereen markkina-alueemme toimintaa”, Piiparinen sanoo.

Antti kertoo ARE:n edustavan hänelle vakaata perheomisteista yhtiötä, joka on merkittävin työllistäjä talotekniikka-alalla.

”ARE on talotekniikan jättiläinen, jonka katon alta löytyy laajaa osaamista aina vaativiin hankkeisiin asti. Aloitan innolla uudessa tehtävässäni, ja odotan yhteistyötä ARE:n osaavien ammattilaisten kanssa”, Viitanen sanoo.

Antti Viitanen lyhyesti
Koulutus:
LVI-talotekniikan insinööri

Keskeinen aiempi työkokemus:
2019–2023 Lujatalo Oy, Building Services Manager
2018–2019 Lujatalo Oy, HVAC Production Engineer
2015–2018 Ramboll Finland Oy, HVAC Engineer


ARE:n projektien liiketoimintajohto:


Anne Piiparinen
, liiketoimintajohtaja, projektit
Katja Pekkanen
, johtaja, Project Management Office

ARE:n projektien yksikönjohtajat:

Sami Kajander, yksikönjohtaja, projektit, pääkaupunkiseutu (LVI)
Mikko Räsänen
, yksikönjohtaja, projektit, pääkaupunkiseutu (sähkö)
Antti Viitanen
, yksikönjohtaja, projektit, Häme
Aapo Toivainen
, yksikönjohtaja, projektit, Itä-Suomi
Sami Impiö
, yksikönjohtaja, projektit, Pohjois-Suomi
Petri Alapelto
, yksikönjohtaja, projektit, Pohjanmaa
Vesa-Matti Sahonen
, yksikönjohtaja, projektit, Lounais-Suomi