- Tiedotteet
1 elokuun 2022 5:00
Are jatkaa Diakonissalaitoksen kiinteistöpalvelukumppanina
Diakonissalaitos luottaa talotekniikkayritys Aren osaamiseen kiinteistöjensä ylläpidossa ja huollossa. Uusi sopimuskausi astuu voimaan 1.8.2022, ja jatkuu sopimuskauden jälkeen toistaiseksi. Diakonissalaitoksella on yhteensä noin 130 kiinteistöä 13 paikkakunnalla, joiden ylläpito- ja huoltopalvelut sekä tekniset huollot kuuluvat Aren vastuulle.
Diakonissalaitoksen kiinteistöjen ylläpito ja huolto toteutetaan Aren älykkään ylläpidon toimintamallilla, joka auttaa parantamaan kohteiden energiatehokkuutta. Osana toimintamallia on etävalvonta, jolla valvotaan kiinteistön toimintaa. Lisäksi uuteen sopimukseen sisältyy energiamanageri-palvelu, joka toimii kiinteistöiden energiatehokkuuden asiantuntijana.
– Diakonissalaitos on Aren pitkäaikainen asiakkuus, jonka kanssa olemme tehneet yhteistyötä jo vuodesta 2016. Vuosien varrella asiakkaan kiinteistöjen määrä on kasvanut ja olemme pystyneet muokkaamaan palveluita vastaamaan asiakkaan tarpeita. Erityisen innostavaa on päästä laajentamaan yhteistyötämme nyt käynnistyvällä energiamanageerauksella, mikä tukee niin Aren toimintaa kuin asiakkaan kokonaisenergiajohtamistakin, Aren yksikönjohtaja Timo Lilja sanoo.
– Diakonissalaitoksen toiminta on viime vuosien aikana laajentunut ja olemme aloittaneet toimintaa uusilla paikkakunnilla. Valtakunnallisena toimijana Are pystyy tarjoamaan palvelut kaikilla paikkakunnilla, joten on helppo jatkaa yhteistyötä myös uusissa kohteissamme. Suurena lisäarvotekijänä on Aren energiamanageri, joka tukee Diakonissalaitoksen kestävän kehityksen tavoitteita ja pienentää kiinteistöjemme hiilijalanjälkeä, kertoo Diakonissalaitoksen ylläpitopäällikkö Samuli Wrangell.
Aren energiamanageri hallinnoi Diakonissalaitoksen kiinteistöjen energian käyttöä, ja mahdollistaa pienemmän hiilijalanjäljen olosuhteista tinkimättä.
Sosiaalinen vastuu yhdistävänä tekijänä
Helsingin Diakonissalaitoksen Säätiö sr (Diakonissalaitos) on 155-vuotias yleishyödyllinen säätiö, joka tekee työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. Säätiö tarjoaa sosiaali- ja terveyspalveluja yhdessä säätiöön kuuluvan Rinnekodin ja sen tytäryritysten Diakonissalaitoksen Hoivan ja Caritas Palvelut Oy:n kanssa. Tytäryhtiö Suomen Diakoniaopisto Oy ja osakkuusyhtiö Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy tuottavat muun muassa sosiaali- ja terveysalan koulutusta.
Area ja Diakonissalaitosta yhdistää toimijoina pitkä historia ja yhteiset kestävän kehityksen tavoitteet.
Yhteistyön yhteiskunnallisen vaikuttamisen keskiössä on vuosittain sovittava työllistämisohjelma, jonka avulla ohjataan vaikeasti työllistyviä henkilöitä työllistämiskokeiluihin, työhön sekä työharjoitteluun.
Lisätietoja:
Timo Lilja
yksikönjohtaja, Are Oy
p. 040 300 5232
Samuli Wrangell
ylläpitopäällikkö, Diakonissalaitos
p. 050 469 8308