- Tiedotteet
28 huhtikuun 2022 7:30
Aren kestävän kehityksen ohjelma: Ennaltaehkäisevä turvallisuustyö tuottaa tulosta Arella
Are palkitsee työntekijöitään ennakoivien turvallisuushavaintojen ilmoittamisesta. Malli on toiminut loistavasti jo neljän vuoden ajan. Viime vuonna arelaiset tekivät ennätykselliset 16 200 turvallisuushavaintoa, joiden tekemisestä 1 450 arelaista sai palkkion.
Are siirtyi palkitsemaan henkilöstöään työturvallisuushavaintojen määrästä ja riskien ennakoinnista vuonna 2018. Havaintoja on tehty vilkkaasti alusta lähtien. Ensimmäisenä vuonna raportoitiin 5 700 havaintoa ja vuonna 2021 arelaiset ylsivät huikeaan 16 200 turvallisuushavaintoon.
– Turvallisuushavaintojen tekeminen on jokaisen työntekijämme keino vastuulliseen vaikuttamiseen. Niillä ei vaikuteta ainoastaan arelaisten turvallisuuteen, vaan havaintojen avulla autamme tekemään kiinteistöistä turvallisempia niiden käyttäjille, Aren turvallisuuspäällikkö Mikko Tiainen kertoo.
Arelaiset voivat raportoida havaitsemansa riskipaikat helposti puhelimella.
Tiainen näkee, että riskien ennakointi ja niistä raportoiminen alkaa löytämään paikkaansa arelaisten työkulttuurissa. Aktiivinen turvallisuushavainnointi on johtanut Aren tapaturmataajuuden voimakkaaseen laskuun. Vuoteen 2018 lähdettiin kahdenkymmenen tapaturmataajuudesta ja vuonna 2021 taajuus oli 6,9.
– Tapaturmien vähentyminen tarkoittaa kestävää työtä, mielekkäämpää työskentelyä turvallisessa työympäristössä sekä pidempiä työuria. Kun työ ei meitä sairastuta, on se taloudellisesti tuottavaa sekä yritykselle että työntekijälle, Tiainen toteaa.
Teemme töitä yhdessä – asiakkaan kanssa
Havainnointi arjen työkohteissa on otettu asiakkaiden puolesta erinomaisesti vastaan. Turvallisuustyö nähdään yhteisenä vastuuna, jolla kehitetään yhteisen työpaikan turvallisuutta.
Turvallisuustyö kuuluu Aren strategiaan ja osaksi sitoutunut arelainen -painopistealuetta. Viime vuonna tehtyjen turvallisuushavaintojen korkeaan lukumäärään vaikutti myös Jouni Hirvonen. Joensuussa kylmäasentajana toimiva Hirvonen teki viime vuonna 557 turvallisuushavaintoa.
– Are on onnistunut luomaan toimivan ja helpon järjestelmän turvallisuushavaintojen tekoon. Havaintojen raportointi ei tunnu raskaalta ja väkisin väännetyltä, ja niiden tekemisestä tulee ajan myötä tapa. Asentajakentällä varsinkin nopeus on paras ominaisuus – turvallisuushavainnon saa raportoitua puhelimella yhtä nopeasti, kuin mitä lempilounaspaikan ruokalistan vilkaisemiseen kuluu, Hirvonen kertoo.
Julkaisimme huhtikuussa ensimmäisen Aren kestävän kehityksen ohjelman. Kerromme ohjelmaamme kuuluvien sosiaalisen, taloudellisen ja ympäristövastuun alueista sekä tavoitteistamme vuosille 2022–2025. Tämäkin uutinen on osa sosiaalisen vastuun teemaamme.
Lisätietoja:
Mikko Tiainen
turvallisuuspäällikkö, Are Oy
mikko.tiainen@are.fi
p. 040 300 5784