Hyppää sisältöön
Kestävä kehitys on olennainen osa kaikkea Aren toimintaa ja arelaisten arkea
  • Uutiset
-

22 huhtikuun 2022 8:35

Aren kestävän kehityksen ohjelma on julkaistu

Julkaisimme nyt ensimmäistä kertaa Aren kestävän kehityksen ohjelman sekä tavoitteet vuosille 2022–2025. Ohjelma on laadittu yhdessä sidosryhmiemme kanssa. 

Ensimmäistä kertaa julkaistavassa Aren kestävän kehityksen ohjelmassa korostuvat ihmiset, ympäristö ja eettiset toimintatavat. Ohjelma laadittiin yhdessä työryhmän kanssa, johon kuului arelaisia eri ammattiryhmistä ja liiketoiminta-alueilta Suomesta ja Ruotsista. Lisäksi työhön osallistui myös muita yrityksemme sidosryhmiä, kuten asiakkaitamme, omistajamme ja yhteistyökumppaneitamme.

– Tärkeä osa ohjelman laadintaa oli sitoutumisemme YK:n Global Compact -aloitteeseen. Siihen pohjautuva olennaisuusanalyysi täsmensi vastuullisuusohjelmamme painopistealueita, lakiasiainjohtaja ja Aren kestävästä kehityksestä vastaava johtaja Heikki Tanner kertoo.

Rakennamme ja ylläpidämme kestävää yhteiskuntaa

Aren arvonluontimalli kuvaa, millaista arvoa luomme strategiamme ja vastuullisuustyömme kautta asiakkaillemme, yhteiskunnalle, ihmisille ja ympäristölle. Vaikuttavuuden tunnistaminen auttaa meitä strategiamme toteuttamisessa ja luo edellytyksiä vastuulliselle yhteistyölle ja kestäville ratkaisuille.

Tarjoamme laajan valikoiman projekteja ja palveluita, joihin panoksensa antavat 3 300 arelaista Suomessa ja Ruotsissa. Arelaisten lisäksi luomme arvoa tietotaitomme, Are-brändimme ja toimittajiemme muodostaman kokonaisuuden avulla. Yhdessä rakennamme ja ylläpidämme kestävää yhteiskuntaa.

–  Arella on olennainen rooli yhteiskunnan energiatehokkuuden parantamisessa ja sitä kautta päästöjen vähentämisessä. Myös Aren vaikutukset ulottuvat pitkälle yhteiskunnassa. Suuruusluokkaa kuvaa hyvin se, että Aren maksamilla ja tilittämillä veroilla voitaisiin tarjota vuoden ajan perusopetusta 8 000 lapselle, Heikki kertoo.

Vastuullisuus osana Aren arkea

Kestävä kehitys on olennainen osa kaikkea Aren toimintaa. Meille keskeistä on jatkuva turvallisuuskulttuurin parantaminen, jotta jokainen arelainen pääsee terveenä kotiin. Tämän lisäksi Aren palveluilla ja ratkaisulla asiakkaamme voivat saavuttaa ympäristötavoitteensa kiinteistön elinkaaren kaikissa vaiheissa.

– Sosiaalinen, taloudellinen ja ympäristövastuu ovat mukana Aren strategiassa ja näkyvät päivittäisessä tekemisessämme. Meille on tärkeää, että jokainen arelainen voi tuntea ylpeyttä omasta työnantajastaan ja työstään, sillä meillä on keskeinen asema yhteiskunnan energiatehokkuuden lisäämisessä, Heikki sanoo.

Sosiaalinen vastuu – yhdessä ja turvallisesti osaavien arelaisten kanssa

Sitoutuneet ja osaavat arelaiset mahdollistavat yrityksemme menestyksen. Tarjoamme ammattilaisillemme kestävään työntekoon ja jatkuvaan oppimiseen sopivan, turvallisen työympäristön. Yhdessä teemme Aresta toimialan houkuttelevimman työnantajan. Toimimme avoimessa ja monimuotoisessa työyhteisössä.

Ympäristövastuu – avainasemassa Aren energiatehokkaat ratkaisut ja palvelut

Edistämme jatkuvasti älykkäiden ja vähähiilisten kiinteistöjen kehitystä. Tarjoamme energiatehokkaita ratkaisuja ja palveluita, jotka auttavat asiakkaitamme saavuttamaan ympäristötavoitteensa koko kiinteistön elinkaaren aikana.

Pyrimme minimoimaan omasta toiminnastamme aiheutuvat ympäristövaikutukset.

Taloudellinen vastuu – luotettavasti, kannattavasti ja kestävästi

Tavoittelemme kestävää ja kannattavaa taloudellista kasvua. Teemme asiat mahdollisimman tehokkaasti ja tuottavasti, laadusta tinkimättä. Meillä on nollatoleranssi kaikenlaisille väärinkäytöksille. Kaikki työntekijämme ja yhteistyökumppanimme noudattavat eettisiä ohjeitamme. Olemme luotettava kumppani ja meihin voi luottaa.

Julkaisimme aiemmin tällä viikolla vuoden 2021 vuosikatsauksen yhteydessä kestävän kehityksen raportin. Voit tutustua viime vuoden lukuihimme ja vastuullisuustekoihimme, sekä kestävän kehityksen ohjelmaamme täällä.