Hyppää sisältöön
Tampereella sijaitsevaan Hermian Farmi -yrityspuistoon toteutettiin suuri energiatehokkuus- ja energiankierrätyshanke (kuva: Keva).
  • Uutiset
-

4 huhtikuun 2023 5:01

ARE:n urakoima suuri Kevan energiahanke päätökseen – hankkeen sujuvalle käyttöönotolle kiitoksia

Eläkevakuuttaja Kevan omistamaan kiinteistöön toteutettiin vuoden 2022 aikana suuri energiatehokkuus- ja energiankierrätyshanke. Tavoitteena oli vähentää Kevan omistaman Hermian Farmi -yrityspuiston kaukolämmönkulutusta yli 70 prosentilla. Talotekniikkayritys ARE toteutti kohteen LVSA-työt ja toimi energiahankkeen pääurakoitsijana.

Hanketta lähdettiin toteuttamaan muun muassa kiinteistön sisäisten hukkalämpöjen kierrätysjärjestelmän rakentamisella, maalämmön hyödyntämisellä, ilmanvaihdon energiatalouden parantamisella sekä talotekniikan modernisoinnilla. Hankkeen käyttöönotto toteutui helmikuussa 2023.

ARE:n yksikönjohtaja Jaakko Toivanen kertoo yhteistyön sujuneen hankkeessa loistavasti alusta loppuun asti. ARE ja Keva ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään, ja Hermian Farmin hankkeessa mukana olivat lisäksi kiinteistön hallinnoinnista vastaava Pamis Oy, suunnittelusta vastannut Granlund Oy ja valvonnasta vastannut Sweco PM.

”Meillä oli hankkeessa selkeä yhteinen tahtotila etenemiselle, ja tähän sitoutuivat kaikki osapuolet tilaajasta asentajiin. Ongelmakohtiin saatiin ratkaisut nopeassa aikataulussa ja sitä kautta järjestelmän käyttöönotto oli poikkeuksellisen helppoa. Käytännössä mitään isompia ongelmia ei ollut ja saimme suunnitelmien mukaisen lopputuloksen.”

ARE:n osuutta helpotti yli 20 vuoden kokemus kiinteistöjen ylläpidosta ja korjausrakentamisesta. Talotekniikkayritys tulee myös huolehtimaan jatkossa Hermian Farmin kiinteistöhuollosta ja ylläpidosta.

”Arelaisille hanke oli erittäin onnistunut. Osallistumisemme hankkeen suunnitteluun toi jälleen lisää ammattitaitoa monipuolisten ammattilaistemme jo ennestään vahvaan energiaosaamiseen. Suuri osa tekijöistämme siirtyy suoraan toiseen vastaavan kokoluokan energiansäästöhankkeeseen Lempäälään. ARE:n monipuolisuus kattaa osaamisen suuremmissakin energiahankkeissa”, Toivanen jatkaa.

”Onnistuimme selvästi kumppanivalinnoissamme, sillä yhteistyö kaikkien tahojen kesken on ollut erittäin toimivaa ja työt etenivät jouhevasti, talotekniikka-alan ja maailman myllerrysten keskelläkin. Tällaisilla ympäristöinvestoinneilla saavutettavat yhteiskunnalliset hyödyt ovat meille pitkän aikavälin vastuita kantaville kiinteistösijoittajille hyvin tärkeitä ja ajankohtaisia”, Kevan kiinteistösijoitusten ympäristöpäällikkö Tuomas Helin sanoo.

Lisätiedot:
Jaakko Toivanen
yksikönjohtaja, ARE
jaakko.toivanen@are.fi

Tuomas Helin
kiinteistösijoitusten ympäristöpäällikkö, Keva
tuomas.helin@keva.fi

Juha Toivanen
kiinteistöpäällikkö, Pamis Oy
juha.toivanen@pamis.fi