- Uutiset
19 huhtikuun 2023 10:30
ARE:n vuosikatsaus ja kestävän kehityksen raportti 2022: luomme vastuullisen huomisen asiakkaillemme, heidän rakennuksilleen – ja meille kaikille
Julkaisimme tänään ARE:n vuosikatsauksen vuodelta 2022. Vuosikatsaus pitää sisällään vastuullisuustekoja esittelevän kestävän kehityksen raportin. Etenimme viime vuonna kaikilla kestävän kehityksen osa-alueilla, ja kasvanut hiilikädenjälkemme oli pienentynyttä hiilijalanjälkeämme suurempi.
Vuosi 2022 oli ARE:lle muutosten vuosi. Alkuvuoden työstimme ja edistimme uuden toimintamallin käyttöönottoa, jossa projekti- ja palvelutoimintojen johtaminen ja toimintamallit eriytettiin toisistaan. Uusi organisaatio astui voimaan 1.7.2022, ja sen toimeenpanoa edistettiin vauhdikkaasti vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.
Julkaisimme viime vuonna ARE:n ensimmäisen kestävän kehityksen ohjelman. Yhdessä sidosryhmiemme kanssa rakennettu ohjelma tuottaa arvoa ympäristölle, ihmisille ja yhteiskunnalle. Osana kestävän kehityksen edistämistä olemme jo toista vuotta mukana YK:n Global Compact -aloitteessa, joka ohjaa kaikkea toimintaamme ja edellyttää meiltä jatkuvaa sitoutumista.
Talotekniikkatoimijana meillä on keskeinen asema yhteiskunnan energiatehokkuuden lisäämisessä. Vuoden toisella puoliskolla puhjennut energiakriisi kasvatti energiahankkeidemme ja siihen liittyvien asiantuntijapalveluidemme kysyntää. Panostammekin voimakkaasti energiatehokkuutta parantavien ratkaisujen tarjoamiseen. Vuoden lopulla allekirjoitimme sopimuksen energiatehokkuushankkeisiin, etähallintaan ja rakennusautomaatioon keskittyvän Enerzin osake-enemmistön kaupasta.
ARE toteuttaa rakennuksille paremman elämän huolehtimalla niiden ilman, veden, lämmön ja sähkön toimivuudesta – eli elinvoimasta kiinteistön elinkaaren kaikissa vaiheissa. Tämä ajatus kulki mukana syksyllä toteuttamassamme brändiuudistuksessa, jonka myötä otimme käyttöön iskulauseen ”Elinvoimaa rakennuksille”. Uudistunut brändimme tukee vahvaa ja monipuolista asiantuntijuuttamme talotekniikan parissa.
Kiitämme arelaisia, asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja omistajaamme vuodesta 2022.
Tutustu sähköiseen vuosikertomukseemme täällä.