Hyppää sisältöön
  • Uutiset
-

12 joulukuun 2024 9:00

ARE:sta Kempowerin valtakunnallinen huoltokumppani

Talotekniikkayritys ARE on solminut yhteistyösopimuksen sähköajoneuvojen pikalatausratkaisuja valmistavan Kempowerin kanssa. Suomalaisyritysten valtakunnallinen yhteistyö kattaa ARE:n kunnossapidon Kempowerin valmistamille sähköajoneuvojen pikalatureille.

”On hienoa olla mukana kehittämässä Suomen toimivinta suurteholatausverkostoa. Parhaillaan ARE:n ammattilaisia koulutetaan Kempower Academy -verkkokursseilla, ja koulutettuja arelaisia on tällä hetkellä jo noin 50 henkilöä. Luotettavat kotimaiset latausratkaisut istuvat erinomaisesti sähköalan osaajiemme keskeiseen tekemiseen. Nopean reagoinnin ja ennakkohuoltojen lisäksi ammattilaisemme pystyvät tekemään asiakaskohteissa töitä laajemminkin”, yksikönjohtaja Janne Kokkonen sanoo.

”Kempowerin pikalatureita on käytössä koko maassa, muun muassa huoltoasemilla ja kauppakeskuksissa Etelä-Suomesta Rovaniemelle asti. Olemme iloisia saadessamme valtakunnallisesti toimivan ARE:n yhteistyökumppaniksi latausverkostoomme”, Kempowerin Service Manager Fredrik Elfving kertoo.