- Uutiset
18 lokakuun 2023 5:00
Harri Honkanen ARE:n yksikönjohtajaksi
Harri Honkanen aloitti ARE:n Lahden, Kotkan ja Lappeenrannan alueiden yksikönjohtajana 1.9.2023.
Vuodesta 2015 ARE:lla työskennellyt Honkanen toimi aiemmassa roolissaan Lahden toimipistepäällikkönä. Uudessa tehtävässä asemapaikka säilyy Lahdessa, ja lisäksi Honkanen kiertää säännöllisesti Kotkan ja Lappeenrannan toimipisteissä.
”On hienoa aloittaa uudessa roolissa. Tehtäväkenttä kasvaa tietysti maantieteellisestikin, mutta on mielenkiintoista päästä toimimaan yhdessä usean eri toimipisteen arelaisten kanssa. ARE:lla on menty monissa asioissa eteenpäin viime vuosien aikana, ja isolla porukalla saamme varmasti paljon aikaiseksi”, Honkanen sanoo.
”Harri on asiakkaiden ja tiiminsä kanssa hyvässä yhteistyössä onnistunut kehittämään toimintaamme Lahdessa merkittävästi, joten on ilo tarjota hänelle lisävastuuta uudessa tehtävässä”, ARE:n liiketoimintajohtaja Jyri Seppänen kertoo.
Harri Honkanen lyhyesti |
Koulutus: LVI-teknikko Keskeinen aiempi työkokemus: 2022-2023 ARE Oy, toimipistepäällikkö 2015-2022 ARE Oy, huoltopäällikkö |
ARE:n palveluiden liiketoimintajohto:
Jyri Seppänen, liiketoimintajohtaja, palvelut Etelä-Suomi
Ari Kinnunen, liiketoimintajohtaja, palvelut Itä- ja Länsi-Suomi
Lauri Pönniö, johtaja, Service management Office (SMO)
ARE:n palveluiden yksikönjohtajat:
Tomi Auvinen, yksikönjohtaja, palvelut, PKS 1
Timo Lilja, yksikönjohtaja, palvelut, PKS 2
Janne Kokkonen, yksikönjohtaja, palvelut, erikoistekniikat
Ismo Anttonen, yksikönjohtaja, palvelut, PKS modernisointi
Jukka Salo, yksikönjohtaja, palvelut, Häme
Petri Hirvonen, yksikönjohtaja, palvelut, Kuopio-Joensuu
Jouni Majakallas, yksikönjohtaja, palvelut, Jyväskylä-Äänekoski
Markus Hämäläinen, yksikönjohtaja, palvelut, Pohjanmaa
Jyrki Törmänen, yksikönjohtaja, palvelut, Oulu-Rovaniemi
Lassi Kulo, yksikönjohtaja, palvelut, Turku-Pori
Jaakko Toivanen, yksikönjohtaja, palvelut, Tampere