- Tiedotteet
8 elokuun 2022 5:00
Jyri Seppänen aloitti Etelä-Suomen palveluiden liiketoimintajohtajana
Arella pian kymmenen vuoden uran tehnyt Jyri Seppänen siirtyi 1.7.2022 koko Etelä-Suomen palveluliiketoiminnan liiketoimintajohtajaksi. Etelä-Suomen alueeseen kuuluu pääkaupunkiseudun lisäksi Häme, Lahti, Lappeenranta ja Kotka.
Seppäsellä on monipuolinen kokemus kiinteistöpalveluiden johtamisesta ja kehittämisestä. Vuosien aikana hän on kasvattanut Aren palveluliiketoimintaa omalla alueellaan merkittävästi asiakastarpeita kuunnellen.
Viime vuonna Aren liikevaihdosta jo 60 % tuli palveluista ja strategisena tavoitteena on jatkaa kasvua. Are toteuttaa älykästä ylläpitoa Suomessa lähes 22 000 kiinteistössä yli 1 800 asiakkuudelle. Henkilöstön osaaminen on kiinteistöpalvelualan kilpailuvaltti. Aren kiinteistöpalveluiden ammattilaiset tekivät viime vuoden aikana yli 200 000 huoltokäyntiä, mikä tarkoittaa yli 540 huoltokäyntiä vuoden jokaisena päivänä.
– Minulla on ammattitaitoinen tiimi, joka antaa erinomaiset lähtökohdat tehtävässä onnistumiselle. Alueeni kuusi yksikönjohtajaa ovat rautaisia ammattilaisia, joten minun tehtäväni on lähinnä tukea ja auttaa heitä onnistumaan omassa roolissaan. Toimimme tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa, joten kaikki palvelut toteutetaan ja kehitetään yhdessä asiakasta kuunnellen, Seppänen kertoo.
Seppänen raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Jarno Hacklinille ja hän liittyy myös yhtiön johtoryhmän jäseneksi.
– Jyrillä on uuden toimintamallin mukaisesti asiakas kaiken toiminnan keskiössä. Hän tuo johtoryhmäämme vahvaa kaupallista ajattelua, joten olen iloinen voidessani toivottaa hänet tervetulleeksi tiimiin, sanoo Hacklin.
Uuteen toimintamalliin sisältyy myös uusi Service Management Office (SMO) -toiminto, joka tukee palveluliiketoimintaa. Toiminnon johtaja Lauri Pönniö raportoi tehtävässään Seppäselle.
– SMO:n tehtävänä varmistaa palveluliiketoiminnan onnistuminen yhteisillä toimintatavoilla ja työkaluilla läpi Suomen, Seppänen sanoo.
Jyri Seppänen lyhyesti |
Syntynyt 1968
Koulutus: Opiskelee Tampereen yliopistossa Executive MBA (EMBA) -tutkintoa Useita kaupallisen alan ammattitutkintoja Keskeinen alan aiempi työkokemus: 2013–2022 Are Oy, johtaja, pääkaupunkiseudun ylläpito- ja huoltopalvelut 2005–2013 Lujapalvelut Oy (Coor Service Management LP Oy), liiketoimintajohtaja 2002–2005 Engel Palvelut Oy (ISS Palvelut Oy), palvelujohtaja |