Hyppää sisältöön
  • Tiedotteet
-

6 lokakuun 2022 5:00

Miten valmistautua sähkökatkoksiin – asiantuntijan vinkit

Edessä olevasta talvesta odotetaan poikkeuksellisen haastavaa energiatalvea. Moni on huolissaan etenkin sähkön hinnasta – varsinkin, jos asuu sähkölämmitteisessä asunnossa. Sähköön liittyvät haasteet koskettavat kuitenkin ensi talvena meitä kaikkia lämmitysmuodosta riippumatta, sillä etenkin kylmimpien pakkaskausien yhteydessä joudutaan mahdollisesti tekemään niin sanottuja ennakoituja sähkönjakelun keskeytyksiä, eli sähkökatkoksia.

Talotekniikkayritys ARE:n asiantuntija Harri Launo antaa vinkit, miten sähkökatkoihin kannattaa varautua kotona ja työpaikalla.

”Ympäristössämme moni asia on sähkön varassa. Sähkökatkot eivät vaikuta ainoastaan niihin, joiden kodit ja työpaikat lämpenevät sähköllä, vaan meihin kaikkiin. Jo muutaman tunninkin täydelliset sähkökatkot vaativat varautumista”, Launo toteaa.

Launo kannustaa seuraamaan ensi talvena sääennusteita, sillä niitä seuraamalla voi ennakoida sähkökatkoksia.

”Uskon, että sääennusteiden seuraamisesta tulee ensi talvena kansanhuvia. Pitkät pakkasjaksot nostavat katkosten riskiä. Vaikka kyse on niin sanotuista ennakoiduista jakelunkeskeytyksistä, niin kyllä niistä todennäköisesti saadaan aika myöhään varoitettua kansalaisia. Todennäköisesti katkokset ajoittuvat aamuun klo 7–10 ja iltaan klo 17–20 välille, sillä ne ovat kulutushuippuja”, Launo kertoo.

Vinkit kotiin ja työpaikalle

1. Varaudu pimeään.Sähkönjakelun keskeytykset ajoittuvat luultavasti kaikkein kylmimpään, ja samalla pimeimpään, vuoden- ja vuorokaudenaikaan, joten kannattaa miettiä, miten pimeässä liikutaan. Laajoissa sähkökatkoksissa koko kaupunginosa tai alue pimenee, kun katuvalot, liikennevalot, valomainokset ja kaikki sähköllä toimivat valot lakkaavat toimimasta.

”Yleensä ihmiset ovat tottuneet kulkemaan kotona pimeässä, mutta työpaikoilla ja kaduilla eivät. Onneksi nykyään meillä on taskulamppu matkapuhelimissa, joten se kannattaa pitää käden ulottuvilla ja ladattuna”, Launo muistuttaa.

2. Käytä kännykkää viisaasti. On hyvin mahdollista, että ensi talvena koetaan useampia sähkökatkoja, jotka kestävät useita tunteja. Vaikka matkapuhelin olisi ladattuna ja olisi houkutus tehdä sillä töitä tai käyttää sitä ajankuluksi, kannattaa muistaa, että matkapuhelinverkot tarvitsevat toimiakseen myös sähköä.

”Matkapuhelinverkot eivät pysy todennäköisesti kovin pitkään pystyssä. Lisäksi verkot kuormittuvat, jos kaikki katselevat Netflixiä samaan aikaan. Jätetään hätäpuheluille siis tilaa”, Launo suosittelee.

3. Suosi hyötyliikuntaa. Hissit lakkaavat myös toimimasta, kun sähköt katoavat.

”Uutisissa varoitellaan todennäköisesti sähkökatkoksista, kun sääennusteet näyttävät rapsakkaa pakkasta. Sellaisissa tilanteissa kannattaa tietysti miettiä, voisiko käyttää portaita hissin sijaan. Näin vältyttäisiin tilanteilta, joissa hisseihin jäädään jumiin ja huoltoyritykset ruuhkautuvat”.

4. Pidä kylmä ulkona. Kun sähköt katkeavat, kaikki sähköllä toimivat ovet, portit, koneportaat ja muut vastaavat lakkaavat toimimasta. Ne voivat jäädä auki tai kiinni. Jos ulkona on kova pakkanen, täytyy huolehtia kiinteistöturvallisuudesta.

”Jos ovet jäävät auki esimerkiksi taloyhtiön tai työpaikan parkkihalliin, eikä niitä saa itse suljettua, pitää asiasta ilmoittaa huoltoyhtiölle. Näin huolehditaan, ettei rakennukseen tai rakennuksessa oleviin laitteisiin tai muihin tavaroihin tule jäätymisvaurioita”.

5. Muista, että sähköt myös palaavat. Sähköt menevät pois päältä yllättäen, jolloin esimerkiksi kahvinkeittimet, silitysraudat, hellat, ravintoloiden rasvakeittimet menevät pois päältä. Sähkön palatessa ne menevät myös takaisin päälle.

”Etenkin työpaikalta ihmiset saattavat lähteä kotiin, kun sähköt ovat pitkään pois. Näin kukaan ei ole paikalla napsauttelemassa kahvinkeittimiä pois päältä, kun sähköt palaavat. Kannattaakin muistuttaa, että ”viimeinen sammuttaa valot”-sääntö pätee sähkökatkojen yhteydessä aivan kaikkiin laitteisiin. Kotona hyvä vinkki on, että jättää yhden lampun palaamaan – siitä huomaa, että sähköt ovat palanneet ja sitten voi jatkaa muitakin puuhiaan”, Launo vinkkaa.

6. Paristoradio käyttöön. Jokaisessa kodissa olisi hyvä olla paristokäyttöinen radio, sillä uutisia voi seurata sen välityksellä.

”Radiosta on sähkökatkoksen pitkittyessä sekä hyötyä että huvia. Muita hyödyllisiä tarvikkeita ovat taskulamput, kirjat, käsityöt ja lautapelit – kaikki vanhanaikaiset tavat saada aika kulumaan. Ruokaa saa laitettua joko kaasukeittimellä tai takassa, jos sellainen kotoa löytyy”.

7. Pukeudu säänmukaisesti. Vaikka sisälämpötilat eivät muutamassa tunnissa juuri laske, kannattaa muistaa, että sähkökatko saattaa muuttaa matkasuunnitelmia.

”Junat, metrot, ratikat – ne kaikki tarvitsevat sähköä. Jos sähkökatkot iskevät, niin kuin ne todennäköisesti iskevät, aamun ja alkuillan tunteihin, ne katkaisevat myös monien suomalaisten työmatkan. Kannattaa pukeutua niin, että tarkenee tarvittaessa kävellä paukkupakkasilla töistä kotiin. Lisäksi kannattaa sopia kimppakyytejä työkavereiden kanssa. Vielä suositeltavampaa toki on, että kovilla pakkasilla tehtäisiin mahdollisuuksien puitteissa etätöitä, niin autoja ei tarvitsisi lämmittää liikenteeseen”.

8. Sähkökatkoista selviää. Vaikka sähköä tarvitaan moneen asiaan, muutamien tuntien tai vuorokaudenkaan sähkökatkokset eivät aiheuta useimmille vaaraa.

”Pakastin pitää ruoat kylminä vuorokauden verran, jos sitä ei turhaan availla. Kylmällä säällä ruoat voi viedä myös parvekkeelle. Vaikka katkokset hankaloittavat elämää, selviämme niistä yhdessä ennakoiden ja joustaen. On ollut hienoa huomata, miten laajasti ja sitoutuen suomalaiset ovat jo lähteneet toteuttamaan energiansäästötoimenpiteitä, joten uskon, että katkoksistakin selviämme”, Launo summaa.