- Uutiset
21 lokakuun 2022 5:00
Onnistumisen ilo ohjaa Jukka-Pekka Vainionpäätä pesiskentällä ja talotekniikka-ammatillisena
Superpesiksen suomenmestaruus ratkesi tällä kaudella pohjanmaalaisseura Vimpelin Vedon hyväksi. Mestaruutta oli ratkaisemassa ARE:lla työskentelevä Jukka-Pekka Vainionpää, jonka arkeen mahtuvat urat sekä talotekniikan ammattilaisena että huippu-urheilijana.
LVI- ja sähköasentajaksi kouluttautunut Vainionpää on työskennellyt ARE:lla jo kahdeksan vuoden ajan. Aiemmin kiinteistönhoito- ja IV-hommissa toiminut Vainionpää siirtyi vuoden alussa ARE:lla turvatekniikkatiimiin, joka huolehtii kiinteistöjen turvallisuusjärjestelmäratkaisuista aina suunnittelusta asennukseen ja ylläpitoon.
Vainionpään urheilu-urallakin tapahtui muutoksia vuoden 2022 alussa, kun ammattilaispesäpalloilija siirtyi pesäpalloseura Vimpelin Vedon riveihin. Hän oli ratkaisevan pelaajan roolissa myös elo-syyskuun vaihteessa pelatuissa finaaliotteluissa.
”Joukkuevalintaani olen luonnollisesti erittäin tyytyväinen, ja jatkan Vimpelin Vedon riveissä myös ensi kaudella”, Jukka-Pekka kertoo.
Lokakuun alussa Vainionpää palasi töihin neljän kuukauden tauolta, jossa yhdistyivät kesälomat, kuuden viikon vanhempainvapaa ja huippu-urheilun, etenkin hektisen loppukauden, vaatimat pelivapaat. Työtilanteeseensa Vainionpää on tyytyväinen.
”Tykkään tästä tilanteesta ja töihin oli kiva palata. Porukka on mukavaa ja Seinäjoen toimipisteen henki on hyvä.”
Tavallinen työ- & treenipäivä yhdistyy klo 7.00–15.30 kestoisesta työpäivästä ja sen jälkeen illalla tehtävistä treeneistä. Lokakuusta toukokuulle kestävällä treenikaudella harjoittelu on joko yhteisiä harjoituksia tai henkilökohtaista harjoittelua. Touko-syyskuun pelipäivien aamuihin kuuluu jumppaa ennen illan peliä.
”Pelikauteen kuuluu 30 runkosarjan peliä. Ennen juhannusta pelataan suunnilleen kaksi peliä viikossa, ja heinäkuusta eteenpäin kolmisen peliä viikossa.”
Vainionpää on tehnyt menestyksekkään uran pesäpalloilijana: vuonna 2009 hänet palkittiin vuoden tulokkaana ja vuonna 2020 hän saavutti tuhat lyötyä juoksua kaikkien aikojen nuorimpana pesäpalloilijana. Lisäksi vuonna 2020 Jukka-Pekka voitti lyöjäkuninkuuden 80 lyödyllä juoksua. Yhteensä lyöjäkuninkuuksia on kertynyt upeat kuusi kappaletta.
”Kiitos urheilumenestyksestä kuuluu niin kotiin kuin työpaikallekin, sillä urheilu-uraan satsaaminen vaatii joustoa ja mahdollistamista kaikilta osapuolilta. ARE:lla on näytetty vihreää valoa aikatauluilleni ja asiat on aina saatu sovittua”, Jukka-Pekka kiittelee.
Huippu-urheilua ja työmaailmaa vertaillessa löytyy tavoiteltavaa, mutta myös yhtäläisyyksiä.
”Huippu-urheilussa ja joukkuelajeissa asetetaan selkeät yhteiset tavoitteet, jotka ajavat jokaista jäsentä eteenpäin. Tämä olisi hyödyllistä monille työelämässäkin, jossa usein edetään paikasta toiseen keikkaluonteisesti. Yhteistä urheilulle ja työelämälle kuitenkin on se, että hommia tehdään pitkäjänteisesti ja aina niin hyvin kuin pystytään.”