Hyppää sisältöön
  • Uutiset
-

19 tammikuun 2024 10:30

Tekoälyä ja talotekniikkaa – asiantuntija Teemu Myllymäki kehittää ARE:n automaatioratkaisuja

Talotekniikkayritys ARE on talotekniikkaurakoinnin ja kiinteistöpalveluiden ohella vahva osaaja asiantuntijapalveluissa. Perheyrityksen uusi Energia- ja asiantuntijat -liiketoiminto vastaa muun muassa rakennusautomaation pilvipalveluratkaisusta ARE Cloudista. Liiketoiminnon jatkuvasti kehittyvään asiantuntijaryhmään kuuluu Teemu Myllymäki, joka toimii tekoälyratkaisuista vastaavana asiantuntijana.

Teemu aloitti arelaisen uransa helmikuussa 2023.

”Ylioppilaaksi kirjoitettuani jatkoin Kajaanin ammattikorkeakouluun tieto- ja viestintätekniikan insinöörin opintoihin. Koulutuksessa erikoistuttiin heti ensimmäisestä vuodesta alkaen tekoälyratkaisuihin sekä data-analytiikkaan. Koulua on vielä jäljellä ja suoritan puuttuvia kursseja työn ohessa. Talotekniikka toimialana ei ollut tuttu entuudestaan, ja ehkä hyväkin niin, sillä pystyn tarkastelemaan asioita hiukan eri kulmasta ja tuomaan erilaista näkemystä asioihin.”

Teemun tehtäviin kuuluvat ARE:n automaatioratkaisujen ja tekoälyyn perustuvien mallien kehittäminen. Näitä hyödynnetään esimerkiksi ARE Cloud -pilvipalvelussa, joka on rakennuksen käyttöliittymänä käytettävä ohjelmistopalvelu energiatehokkaaseen ja vastuulliseen ylläpitotoimintaan. Teemun tehtävänkuvaan kuuluvat myös IoT-ratkaisujen sekä erilaisten tietolähteiden integraatioiden suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito yrityksen käyttämään tietovarastoon. Tietolähteet toimivat nekin ARE Cloudin toiminnan tukena.

”Pidän tärkeänä, että ARE:lla on halua kehittää IoT-tekniikkaa ja ARE Cloudia. Ne ovat tulevaisuudessa entistä tärkeämpiä elementtejä liiketoiminnassa, ja on hienoa päästä kehittämään IoT-ratkaisuja isolle yritykselle. Olen tykännyt työskennellä ARE:lla. Yhteistyö on sujunut mukavasti eri osaajien kanssa, ja vaikka hommaa on jokaisella riittämiin, niin ilmapiiri pysyy rentona”, Teemu kertoo.

ARE:lla ajattelun hoitaa osaavat ammattilaiset, jota tekoäly tukee

”Tekoälyyn perustuvat mallit avustavat palvelun hyödyntämistä energiatehokkaassa ja vastuullisessa ylläpitotoiminnassa. Tehokkaamman toiminnan ja kustannussäästöjen lisäksi ARE Cloudilla voidaan kasvattaa asiakkaillemme energiansäästöjä ja sitä kautta pienentää hiilijalanjälkeä”, Teemu kertoo.

”Tekoäly perustuu matematiikkaan ja todennäköisyyksiin. Se on loistava apuväline automatisoimaan toistuvia työtehtäviä, prosessoimaan dataa ja löytämään sieltä informaatiota, sekä ratkaisemaan ongelmia. Tekoälyn käyttäminen vaatii aina sopivan mallin kouluttamisen. Kouluttamiseen käytetään dataa, jonka avulla matemaattinen malli mukautuu tehtävään sopivaksi. Data voi olla mitä vain aina budjettilaskelmoinneista laitteen energiankulutustietoihin. Numeraalista, sanallista tai molempia sekaisin. Kouluttamisen jälkeen malli osaa ennustaa tulevia tapahtumia”, Teemu avaa.

Koulutettua mallia voi käyttää ARE:lla esimerkiksi havaitsemaan poikkeavuuksia rakennuksen tai laitteen toiminnassa. Tämä mahdollistaa nopeamman reagoinnin ongelmiin sekä laiterikkojen välttämisen ennakoivan huollon avulla. Vaihtoehtoisesti voidaan tutkia tilojen käyttöasteita ja ennustaa esimerkiksi siivoamisen ja lämmityksen tarvetta. Tällä tavalla on mahdollista parantaa rakennuksen ympäristöystävällisyyttä ja kustannustehokkuutta. Käyttökohteita löytyy kaikkialta, mistä vain on dataa.

”Tekoäly ei pysty itsenäiseen ajatteluun vaan suorittaa tehtäviä sille annettujen ohjeiden mukaisesti. ARE:lla ajattelun hoitaa osaavat ammattilaiset, jota tekoäly tukee”, Teemu päättää.