- Blogi
12 toukokuun 2022 12:20
Ympäristövaikutusten arviointi: Miten me toteutamme ympäristölupaustamme Arella?
Nostimme ympäristövastuun yhdeksi kestävän kehityksen ohjelmamme päävastuualueista. Aren toiminnalla on merkittävä vaikutus asiakkaiden ja yhteiskunnan hiilijalanjälkeen, jonka vuoksi ympäristölupauksemme keskiössä on paitsi tuottaa asiakkaillemme kestävää kehitystä edistäviä, energiatehokkaita palveluita ja ratkaisuita, myös minimoida omasta toiminnastamme aiheutuvia ympäristövaikutuksia. Aren uutena ympäristö- ja laatupäällikkönä tartuin tänä keväänä toimeen ja selvitin, millä tavalla toteutamme omien ympäristövaikutuksiemme seurantaa.
Tunnistaaksemme oman toimintamme ympäristövaikutuksia, meidän pitää tarkastella kaikkia toimintojamme, joihin kuuluvat mm. kiinteistöjen ylläpito- ja huoltopalvelut ja projektiliiketoiminta. Arella on toimipisteitä ympäri Suomea ja Ruotsia, ja meille on tärkeää, että toimimme yhtä ympäristöystävällisesti molemmissa maissa ja jokaisella paikkakunnalla.
Teemme säännöllisin väliajoin toimipiste- ja yksikkökohtaisen ympäristövaikutusten arvioinnin, ja suunnittelemme jo etukäteen ehkäiseviä toimenpiteitä vaikutusten hillitsemiseksi. Tarkastamme samalla, että organisaatiomme ympäristöjärjestelmä täyttää standardin ISO 14001:2015 vaatimukset. Selvitämme yhdessä toimintojen vetäjien kanssa kunkin toimipisteen energiankulutukseen liittyviä asioita, kuten polttoaineiden, sähkön ja veden kulutusta, sekä materiaalien kulutukseen liittyviä asioita, kuten mitä ja miten hankimme ja varastoimme tarvitsemiamme materiaaleja. Lisäksi käymme läpi jätteiden lajitteluun ja kierrätykseen liittyviä asioita ja varmistamme, että kaikissa toimipisteissämme toimitaan uuden jätelain mukaisesti.
Mielestäni tärkein osa ympäristövaikutusten arviointia on myös pohtia, miten omalla toiminnallamme voimme ehkäistä tai vähentää näitä arvioinnissa tunnistamiamme ympäristövaikutuksia. Kirjaamalla ylös toimenpiteitä, jotka auttavat meitä toimimaan entistä ympäristöystävällisemmin, meidän on helppoa kertoa sekä omille työntekijöillemme että asiakkaillemme ympäristövaikutuksiemme hallinnasta.
Kirjoittaja on Aren ympäristö- ja laatupäällikkö Anita Mäkelä.